Vuosikertomus

Tays Syöpäkeskuksen ja Sisä-Suomen syöpäkeskuksen yhteinen vuosikertomus 2019-2020 on julkaistu

 

Vuosikertomuksessa kerrotaan käynnissä olevista ja valmistuneista kehityshankkeista, kuten moniammatillisten syöpätiimien perustamisesta ja Tays palliatiivisen keskuksen perustamisesta.

– Vuosikertomusten tärkeänä tehtävänä on muistuttaa, että päivittäisen potilashoidon lisäksi sairaaloissamme ja yliopistossa tehdään laajalla rintamalla tutkimus- ja kehittämistyötä, toteaa ylilääkäri Annika Auranen.

– Syövän hoidon osalta merkittävä viime vuosien uudistus on ollut alueellisten syöpäkeskusten ja kansallisen syöpäkeskuksen verkoston muodostuminen. Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirien sekä Tampereen yliopiston muodostaman Sisä-Suomen syöpäkeskuksen (FICAN Mid) tehtävänä on vahvistaa alueellista yhteistyötä sekä tieteellisen tutkimuksen roolia syöpäpotilaiden hoidossa.

 

Tutustu vuosikertomukseen:

suomeksi

in English